Varsinais-Suomen Yrittäjägaala
Gaala järjestettiin 8.10.2022 ja Incoserv oli myös mukana. Hieno juhla.
Alihankintamessut 2022
Alihankintamessut pidettiin 27. – 29.9.2022. Messut olivat pitkästä aikaa entisessä laajuudessa ja kävijöitä oli yli 17 000- Incoserv Oy oli myös mukana messuilla ja osallistui ”Liiketoiminnan ja strategian uudistaminen muuttuvassa toimintaympäristössä – seminaariin”.
Hyvää Joulua ja Menestystä vuodelle 2022 !
Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Hyvää Joulua ja Menestystä vuodelle 2022!
Tänä vuonna olemme lahjoittaneet joulumuistamisiin tarkoitetun summan Taysin lasten ja nuorten sairaalaan tukemiseen kiitoksena lapsenlapsemme Ellan hyvästä hoidosta.
HHJ-Alumniseminaari 2021
Harri osallistui 1.12.2021 järjestettyyn HHJ -Alumniseminaariin. Kyseessä oli tälläkin kertaa striimi –lähetys, mutta se toimi silti oikein hyvin. Esitykset olivat hyviä ja erityisesti Sanna Suvanto-Harsaaen esitys oli mielenkiintoinen. Vielä ei kannata hengähtää, että selvittiinpä koronasta. Työt jälkien korjaamiseksi alkavat ensi vuonna, sillä monien maiden velkaantuminen on kasvanut hurjasti lisää ja löytyy toimialoja, joilla ollaan edelleen ongelmissa!
Hallitustyö on tärkeä osa yritysten johtamista ja toivon myös PK –yritysten hyödyntävän tätä. Itselläni on yli 20 vuoden kokemus hallitustyöstä ja toimin edelleen aktiivisesti eri yritysten hallituksissa. Etsin itselleni lisää uusia hallituspaikkoja ja olen käytettävissä yli 40 vuoden kokemuksella yritysten johtamisesta. Hallituksen jäsen on halpa konsultti!
Hallituspartnerit
Harri on hyväksytty Hallituspartnerit Turku ry :n jäseneksi. https://www.turku.hallituspartnerit.fi/
Hallitustyö on tärkeä osa yritysten johtamista ja toivon myös PK –yritysten hyödyntävän sitä. Se tuo yritykselle lisäresursseja ja ulkopuolista osaamista ja asiantuntemusta. Itselläni on yli 20 vuoden kokemus hallitustyöstä useassa yrityksessä. Etsin itselleni lisää noita hallituspaikkoja ja olen käytettävissä yli 40 vuoden kokemuksella yritysten johtamisesta.
Yritysten tervehdyttäminen
Harri oli 24.3.2021 pitämässä esityksen Turku Business Regionin koronaviruksen yrityksissä aiheuttamiin ongelmiin liittyvässä webinaarissa ”Selviytymisinfo – tervehdyttäminen vai hallittu alasajo”.
Jos tuntuu siltä, että yrityksesi kassatilanne on huono eikä tulosta tule, niin ota rohkeasti yhteyttä. Harrilla on yli kymmenen vuoden kokemus yritysten terveyttämisestä.
Hyvää Joulua ja Menestystä Vuodelle 2021
Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme oikein rauhallista joulua ja menestystä alkavalle uudelle vuodelle.

HHJ-Alumniseminaari
Harri osallistui 26.11.2020 järjestettyyn HHJ -Alumniseminaariin. Kyseessä oli juhlaseminaari, joka kylläkin järjestettiin tällä kertaa striimi –lähetyksenä, mutta toimi silti hyvin. Mm. Risto Siilasmaan esitys oli hyvä.
Hallitustyö on tärkeä osa yritysten johtamista ja toivon myös PK –yritysten hyödyntävän tätä. Itselläni on yli 20 vuoden kokemus hallitustyöstä ja olen tällä hetkellä viiden yrityksen hallituksessa. Etsin itselleni lisää noita hallituspaikkoja ja olen käytettävissä yli 40 vuoden kokemuksella yritysten johtamisesta.
Yritysten talouden tervehdyttäminen
Incoserv Oy on valittu terveyttämisen asiantuntijaksi Yrityssalon ”Yritysten talouden tervehdyttäminen saneerausmenettelyn avulla 2020 –hankkeeseen”.
Lue lisää oheisesta esitteestä. https://yrityssalo.fi/wp-content/uploads/2020/09/Yrityssalo_saneeraushanke_esite.pdf
- 1
- 2
- 3
- …
- 5
- Seuraava sivu »